Siinä on muijalla työmaata jos tuon pyrstöönsä ahtaisi, hyvältä se ainakin tuntui maistuvan vaimon alkaessa nuolla kuin hurmiossa tuota valtavaa kullia, durasel kakkonen laukesi täristen vaimoni annaliisan nyt taas orgasmista supistelevaan emättimeen, kakkosen vauhti oli sama kuin ykkösen, mutta kestänyt yhtä kauaa, tosin vaimonkin orkussa supisteleva pillu ja pyörivä pylly imaisi mällin lentoon kestävältäkin kaverilta äkisti. Vaimon valahtaessa raukeana sängynpohjalle anus ja suupielet spermaa valuen, kuului samassa huikkaus että vuoronvaihto, ja neljä seurueen jäsentä ryntäsi mulkut tanassa hyväilemään vielä orgasmista tärisevää vaimoa, joka nostettiin kuin höyhen kontilleen yhden kaverin työntäessä kullin enempää aikailematta pilluun alkaen lykkiä melkein samaa tahtia ensimmäinen durasel kaveri joka oli siementänyt vaimon pyllyn, kaksi kaveria jäi hiplaamaan vaimon kookkaita rintoja, tarjoten kalujaan myöskin tämän käsiin runkattavaksi, minkä tämä aloitti suurella innokkuudella, minkä panin hieman katkerana merkille ”tälläistä intoa en muistanut aikoihin nähneeni”.
vaimo härnäsi miehiä heilutellen herkupersettään näiden silmien edessä, eikä siellä ainakaan poispäin katsottu, jos videokuvaajasta mitään voi päätellä, sillä kuva pysyi tiukasti liimattuna vaimon herkkupyllyssä.

Kaverukset ruiskivat vaimon pillun ja anuksen täyteen spermaa aivan yhtä aikaa, päällimmäinen kaveri oli kuin tajuton makasi aivan reporankana vaimon selässä tämän täristessä tämän maraton orkun jälkimainingeissa. Tämä jatkui minuutin verran, kunnes alimmaisena oleva mies rupesi pyrkimään pois, ilmeisesti paino oli liikaa. Jossa kyllä riitti katsomista, vaimon hivenen pyöristyttyä parin viime vuoden aikana ylitettyään neljänkympin rajan, mutta pieni ylikypsyminen vain teki vaimosta todellisen seksipommin. Hetken viiveen jälkeen, kuin lähtölaukauksen kuultuaan koko porukka ryntäsi vaimon perään, tai ainakin sen taakse hyväilemään nyt kaikkien käyttöön luvattua herkkuperää, osan jäädessä osattomaksi lähinnä tilanpuutteen sekä useiden viinaputelien roudaamisesta kohti huvilaa, jälleen oli pätkä videosta poissa jatkuen vasta sisältä parisängystä, missä vaimo otti kiihkeästi suihin kolmelta kaverilta, jotka seisoivat sängyn vierellä neljännen naidessa takaa päin kuin durasel pupu.

Todeten jatkoksi että muuten voisin ehkä vuokrata vaimon tähtiroolin lähimmästä video vuokraamosta. Seuraavaksi oli täytynyt olla pitkä tauko, sillä nyt kuvassa näkyi jälleen vaimon herkku perä, ainoa poikkeus edellisiin peppu kuviin oli siinä, että se keinui pienissä bikineissä vaimon kävellessä laituria pitkin kohti järveä, Opiskelijat Tienaavat Seksillä - Katso Huikea Tuntipalkka samassa kuvaan ryntäsi kahdeksan miestä ilikosillaan aisat heiluen puolelta toiselle puoliseisokissa, tai sitten oli sattunut paikalle harvinaisen isokaluista porukkaa.

aikuisten deitti

Miten löytää uusia ystäviä (4)

Toiviainen heitti aamulla ilmoille ajatuksen #keskiviikkokehu -hashtägistä, joka nostaisi esiin ihmisten parhaat puolet. Tuntia myöhemmin kasassa oli jo satoja kehuja Twitter-kansan kesken.

Lähteet... http://www.city.fi/ilmiot/keskiviikkokehu+parasta+mahdollista+paivaa+kaikille/10310

Nuoren miehen ja pyörätuolinaisen tarina

Antero kysyykin että voiko auttaa siellä keittiön puolella, mutta emäntä toteaa, että täällä alkaa olla valmista.Hän nostaa Mintun pois pyörätuolista ja kantaa hänet makuuhuoneeseen, jossa on erittäin romanttinen ja seksikäs tunnelma jo valmiiksi viriteltynä. Minttu huokailee ja sanoo anovalla äänellä Anterolle, että alkaisi nuolla hänen pilluaan ja klitoristaan tai muuten hän räjähtää. Esinahka liukuu terskan päältä pois aina kun Antero vetää ja terska pää liukuu taas näkyviin kun hän työntää sitä.Minttu häkeltyy hieman ja nostaa katseensa ylöspäin katsoakseen Anteroa silmiin, mutta katse jääkin hänen jalkojenväliin jossa hän näkee aivan valtavan suuren pullistuman. Anteron kävellessä ohi Mintun hän vilkaisee vahingossa ja tietysti tahallaan Mintun avaran kaula-aukon sisälle johon hänellä on siis vaivaton näkyvyys. Samalla kun talon emäntä menee keittiöön laittamaan pullaa ja kahvia pöytään. Spermaa valuu suupielistä paljon hänen puvulle ja rinnoille, jolloin hän päättää laskea kauniin iltapukunsa olkaimet alas joiden jälkeen hänen suuret rintansa tulevat kauniisti esiin. Eteisessä kun Antero kävelee Mintun ohi niin samalla hänen pullistunut etumuksensa hieraisee Mintun olkapäätä ja molemmat huomaavat sen, mutta antavat tilanteen mennä ohi. Sitten hänen kätensä hakeutuu Anteron pyllyn reiälle ja alkaa työntää keskisormea hiljalleen sisään. No Antero auttoi Mirkun istumaan tuolille ja nosti pudonnen postin myös maasta.

Illalla Antero tuli sovittuun aikaa Mintun luo ja oli yllättynyt heti ovella kun Minttu oli pukeutunut todella häikäisevään asuun joka ei Näin Löydät Seuraa Netistä kyllä jättänyt mitään arvailujen varaan. Kun Antero alkaa tekemään lähtöä pois Mintun luota niin hän iskee silmää ja toteaa, että jos joskus vaan tarvitset apua niin soita vaikka hänelle niin hän kyllä rientää auttamaan aina ja iin paljon kuin mahdollista.Niin Antero jatkaa nauttimista vaikka aluksi se tuntuukin erikoiselta.

Sinisen auton takapenkki

Ihana liukasta ja kosteaa: Mila kuiskasi. Katja katsoi Milaa kummastuneena mutta suostui lähtemään mukaan. Mila painoi kiihtyvässä tahdissa Katjan vakoon ja tunsi kuinka mahla valui hänen kättään pitkin, Katja pumppasi itseään Milan sormia vasten vaatien ne syvälle sisäänsä. Lämpimät vartalot kietoutuivat toisiinsa peiton alla ja kuumat suudelmat vaihtoivat omistajaa. Ja mikä saa sinut luulemaan että tekisin sen sinun kanssasi autossa? Mila asettui autonrattiin ja Katja hänen vierelleen, he ajelivat hiljaisen kaupungin läpi kunnes saapuivat syrjäisemmälle seudulle. Mila paljasti virnistäen. Ihanaa että maistuu: Mila henkäisi raskaasti ja voihkaisi kun Katja painoi kielensä takasin hänen reisiensä väliin, herkuttelemaan. Auton radio soitti rauhallista musiikkia, täyttäen kummankin mielen haikeilla asioilla, taivas täyttyi tähtien loisteesta, kaksi rakastavaista kietoutuneena toisiinsa. Hän upotti yhden sormistaan häpyhuulien väliin hieroen sitä edes takasin hetken, nostaen sen huulillensa ja nuollen sen puhtaaksi. Mila lisäsi kolmannen sormen lisäksi ja Katja tunsi olevansa ihan täynnä, kummatkin liikkuivat varovasti ensiksi ennen kuin tahti alkoi kiihtymään tahtomattakin. Siinä himmeässä valon loisteessa he istuivat hiljaa nauttien toisistaan, kummatkin olivat melkein nukahtamaisillaan kun Mila säpsähti hereille haaveistaan. Tämä on ihanaa: Katja mutisi tyytyväisenä ja hieroi nenäänsä Milan kaulaa vasten. Mila kiersi vasemman kätensä Katjan ympärille tukien häntä ja antoi oikean kätensä lipua tämän reisien väliin.

aikuisten deitti